Spinnova valmistautuu maailmanlaajuiseen kaupallistamisvaiheeseen digitalisoimalla toiminnanohjauksensa

Suomalainen Spinnova aikoo mullistaa tekstiilien valmistustavan globaalisti. Yhtiö on kehittänyt täysin uudenlaisen teknologian tekstiilien valmistamiseen puusta ja jätevirroista, kuten nahka-, tekstiili- tai ruokajätteistä, ilman haitallisia kemikaaleja. Valmistautuakseen innovaationsa maailmanlaajuiseen kaupallistamisvaiheeseen, Spinnova digitalisoi toiminnanohjausratkaisunsa kokonaisuudessaan yhteistyössä Fellowmindin kanssa kesällä 2021.

Tutustu Spinnovan tarinaan videolla:

Lähtötilanne

Spinnovan tarina alkaa vuodesta 2009, jolloin Janne Poranen ja Juha Salmela tutkivat nanoselluloosaa VTT:llä ja pohtivat, voisiko puukuituja kehrätä tekstiilikuiduksi samalla tavalla kuin hämähäkki kutoo proteiinista hämähäkinseittiä. Pääteltyään, että se voisi olla mahdollista, he perustivat Spinnovan vuonna 2014 ja jalostivat sekä patentoivat valmistusprosessin validoiduksi teknologia-alustaksi.

Uuden, käänteentekevän SPINNOVA®-kuidun tuotantoteknologia mahdollistaa kuidun valmistamisen useista raaka-aineista ilman liuottamista tai muita vahingollisia kemikaaleja. Patentoitu SPINNOVA®-kuitu ei tuota yhtään jätettä, sivuvirtoja tai mikromuovia.

”Kehittämämme kuidun tuotannon hiilidioksidipäästöt ovat noin 65 prosenttia pienemmät kuin puuvillan tuotannossa sen viljelystä kuidun tuotantoon, sekä huomattavasti pienemmät kuin polyesterin ja viskoosin tuotannossa,” kertoo Sanna Haavisto, Information Solutions Manager Spinnovasta. Yhtiön kehittämät materiaalit ovat myös nopeasti biohajoavia ja täysin kierrätettäviä.

Nyt, kun teknologia-alusta on onnistuneesti todettu toimivaksi yhtiön teollisen mittakaavan pilottituotantolaitoksessa Jyväskylässä, Spinnova on aloittamassa maailmanlaajuista kaupallistamisvaihettaan. Sitä varten yhtiö rakentaa parhaillaan Suomeen ensimmäistä kaupallista tehdastaan, jonka se arvioi valmistuvan vuoden 2022 lopussa. ”Tavoitteenamme on, että kuitumme vuosittainen kapasiteetti skaalautuu globaalisti miljoonaan tonniin 10-12 vuoden kuluessa,” kuvailee Sanna Haavisto tulevan tuotannon mittakaavaa.

Jotta spinnovalaiset voisivat jatkossa seurata ja ohjata kasvavaa toimintaansa reaaliaikaisesti ja oikeaan tietoon perustuen, rakensimme yhtiön kanssa yhteistyössä sille toiminnanohjauksen kokonaisratkaisun, joka perustuu Microsoftin Dynamics 365 Business Central- ja Azure-teknologioihin.

Spinnova

Ratkaisu

Spinnovan tapauksessa skaalautuvuus oli ehdoton edellytys toiminnanohjauksen rakentamisessa, sillä nopean kasvun myötä toiminnanohjauksen on joustavasti mukauduttava Spinnovan tarpeisiin myös tulevaisuudessa.

"Kaikista tapaamistamme järjestelmätoimittajista vain Fellowmind pystyi niin nopeaan käyttöönottoon, jota tarvitsimme. Tehokkaissa työpajoissa saimme yhdessä kirkastettua vähimmäisvaatimustason ja tärkeimmät prosessit, joilla pääsimme alkuun. Kehitystä on ollut sen jälkeen helppo jatkaa, ja otamme koko ajan uusia ominaisuuksia käyttöön tarpeen mukaan", kertoo Sanna Haavisto, Information Solutions Manager Spinnovasta.

Kaikista tapaamistamme järjestelmätoimittajista vain Fellowmind pystyi niin nopeaan käyttöönottoon, jota tarvitsimme.

Sanna Haavisto, Information Solutions Manager, Spinnova

Ensivaiheessa kokonaisratkaisu sisältää taloushallinnon ohjauksen, myynnit, ostot, varastonhallinnan sekä projektien ohjauksen. ”Tällä hetkellä käytämme toiminnanohjausta pääosin rakennettavan tehtaan teknologiatoimituksen tarpeisiin. Oli hienoa, että saimme ratkaisun projektitoiminnallisuudet nopeasti käyttöön juuri tätä hanketta varten. Meillä on paljon alihankkijoita ja laaja yhteistyöverkosto. Azure-työkaluilla voimme helposti avata kumppaneillemme pääsyn järjestelmään. Saamme kaiken tarvittavan datan, ja jopa tekniset piirustukset, linkitettyä toiminnanohjausjärjestelmään, ja näin pystymme johtamaan tätä tärkeää hanketta oikeilla tiedoilla,” Sanna Haavisto kuvailee.

Ratkaisu tuottaa spinnovalaisille tietoa reaaliajassa, mikä mahdollistaa muun muassa paremman ja ennakoivan asiakaspalvelun myös tulevaisuudessa. Samaa tietoa ei tarvitse syöttää moneen paikkaan vaan riittää, kun sen tekee kerran, ja tieto on sen jälkeen kaikkien spinnovalaisten ja sen kumppaneiden saatavilla oikeassa paikassa reaaliajassa millä tahansa laitteella.

”Dynamics 365 Business Centralissa on suoraan valmiina tarvittavat rajapinnat ja liitännät eikä räätälöintiä tai erillisrajapintojen rakentelua tarvita. Seuraavaksi teemme integraatioita 3D-suunnittelujärjestelmään. Kunnianhimoinen tavoitteemme on se, että toiminnanohjausjärjestelmässä olevasta nimikkeestä, esimerkiksi tehtaan säiliöstä, on suora linkki 3D-piirustukseen, josta näkyy, missä kohtaa tehdasta säiliö sijaitsee. Ja sama toisinpäin: 3D-suunnitteluohjelmassa säiliötä klikkaamalla voi tarkistaa toiminnanohjausjärjestelmästä, onko säiliö jo tilattu ja missä vaiheessa toimitus on tulossa,” kertoo Sanna Haavisto.

Ratkaisu mahdollistaa samalla hiljattain pörssilistautuneelle Spinnovalle tehokkaamman raportoinnin rakentamisen, tuo tarvittavaa läpinäkyvyyttä sen prosesseihin sekä helpottaa liiketoiminnan kokonaisuuden suunnittelua ja seurantaa. Ratkaisun ansiosta spinnovalaisilla on mahdollisuus johtaa toimintaansa oikealla tiedolla kaikissa prosessin vaiheissa, reagoida tarvittaessa nopeasti poikkeamiin sekä automatisoida monia työvaiheita, joita aiemmin tehtiin käsin.

Spinnovan ratkaisu pohjautuu Microsoft Azure -pilvipalveluun, joka tarjoaa yhtiölle tietoturvallisen ja toimintavarman perustan toiminnanohjaukseen. Raportointia spinnovalaisten kanssa kehitetään Power BI -työkaluilla. Samalla digitalisoimme yhtiön myynti- ja ostolaskut.

”Toteutimme jo aiemmin tuotekehitysratkaisujamme Power BI- ja Power Apps -työkaluilla ja nyt pystymme edelleen kätevästi hyödyntämään näitä samoja ratkaisuja. Se on tehokasta ja suoraviivaista, kun sekä tuotekehitystiedot että teknologiatoimituksen tiedot ovat samoilla alustoilla,” Sanna Haavisto kertoo.

Tulokset

Fellowmindin kanssa yhteistyössä rakennettu toiminnanohjauksen ratkaisu yhtenäisti Spinnovan toimintaa tukevat tietojärjestelmät yhdeksi sujuvaksi kokonaisuudeksi. Ratkaisu mahdollistaa spinnovalaisille nyt reaaliaikaisen, oikeaan tietoon perustuvan toiminnan seuraamisen ja ohjaamisen sekä tehosti sisäisiä toiminta- ja ohjausprosesseja, kuten valmistuvan tehtaan teknologiatoimituksen projektinjohtamista.

Spinnova tekee laajasti yhteistyötä johtavien tekstiilialan brändien, kuten adidaksen, Marimekon sekä teollisten kumppaneidensa kanssa kaupallistaakseen SPINNOVA®-tekstiilit globaalisti. Toiminnanohjausratkaisu luo yhtiön tulevaisuutta silmällä pitäen erinomaisen pohjan, joka joustaa ja skaalautuu tulevan liiketoiminnan vaatimusten mukaan ja joka toimii saumattomasti yhteen muiden Microsoft 365 -työkalujen kanssa.

"Yhteistyössä Fellowmindin kanssa oli arvokkainta asiantuntijoiden erinomainen ymmärrys meidän tilanteesta ja tärkeimmistä tarpeista. Meidän ei tarvinnut kahlata läpi satoja taulukkorivejä eri vaatimuksia vaan saimme sparrailla tarpeitamme yhdessä Fellowmindin asiantuntijoiden kanssa, jotka puolestaan löysivät juuri meille sopivan lähestymistavan tähän projektiin ja myös toteuttivat sen", kertoo Sanna Haavisto.

Yhteistyössä Fellowmindin kanssa oli arvokkainta asiantuntijoiden erinomainen ymmärrys meidän tilanteesta ja tärkeimmistä tarpeista.

Sanna Haavisto, Information Solutions Manager, Spinnova

Ota yhteyttä!

Ari Paukku
Senior Account Manager
ari.paukku@fellowmind.fi
040 713 8670

Spinnova – Vastuullisia tekstiilimateriaaleja, luonnollisesti

Spinnova mullistaa tekstiilien valmistustavan globaalisti. Spinnova on kehittänyt uudenlaisen teknologian tekstiilien valmistamiseen puusta ja jätevirroista kuten nahka-, tekstiili- tai ruokajäte, ilman haitallisia kemikaaleja.

Patentoitu SPINNOVA®-kuitu ei tuota yhtään jätettä, sivuvirtoja tai mikromuovia, ja sen aiheuttamat CO2-päästöt ja vedenkäyttö ovat minimaaliset. SPINNOVA®-materiaalit ovat nopeasti biohajoavia ja täysin kierrätettäviä.

Spinnova on sitoutunut käyttämään ainoastaan ekologisia raaka-aineita kuten FSC-sertifioitua puuta tai jätevirtoja. Spinnova tekee yhteistyötä johtavien tekstiilialan brändien ja teollisten kumppaneiden kanssa kaupallistaakseen SPINNOVA®-tekstiilit globaalisti. Spinnovalla on teollisen mittakaavan pilottitehdas Suomessa, ja se on skaalaamassa tuotantoaan kaupallisiin volyymeihin.

Spinnova on palkittu mm. Fast Company -lehden, ISPO:n, Scandinavian Outdoorin, ANDAMin, Monoclen ja Marie Claire UK:n vastuullisiin innovaatioihin liittyvissä kilpailuissa.

Spinnovan osakkeet (SPINN) noteerataan Nasdaq Helsinki First North -kasvumarkkinapaikalla.

Lue lisää: www.spinnova.com ja www.spinnovagroup.com