Myyjän työssä tiivistyy arvolupauksen kertominen asiakkaalle

Asiakkaiden kanssa keskustellaan tällä hetkellä liiketoiminnan kehittämisestä laajalla tasolla – tärkeitä aiheita ovat liiketoiminta-alustat, kokonaisratkaisut, Template-malli, IoT ja tekoäly. Fellowmind Finlandin myynnissä työskentelevä Toni kuvailee työnsä olevan juuri sitä, mitä hän nuorena toivoi sitten ”isona” tekevänsä.

myyjan-tyossa-tiivistyy-arvolupauksen-kertominen-asiakkaalle.jpg

”Tykkään ratkaisumyynnistä, missä myyntityö on aina iso panostus ja missä yhdistyy moni asia. Teen tiivistä yhteistyötä asiakkaiden kanssa ymmärtääkseni heidän yrityksensä tarpeita. Teen myös tiimityötä asiantuntijakollegoiden kanssa ja koostamme ratkaisuja ja materiaaleja asiakkaille. Työhön kuuluu projektien koordinointia ja monia muita asioita, joita ei näy ulospäin.” – Näin kertoo Fellowmind Finlandin myynnissä työskentelevä Toni Tahvanainen.

Toni kertoo, että myyntityön luonteeseen kuuluu, että se täytyy tehdä aina erittäin hyvin ja perusteellisesti. Työssä tiivistyy arvolupauksen kertominen asiakkaille. Palkitsevaa on se, kun hyvin tehdyn työn jälkeen asiakas on tyytyväinen.

”Teen nyt sitä duunia, jota ajattelin kouluun lähtiessäni sitten ”isona” tehdä. Työskentelen asiakasrajapinnassa myynnin tehtävissä – ja vieläpä ainutlaatuisella työnantajalla, minkä kulttuuri on spesiaalia. Fellowmind Finlandin tiivis yhteisöllisyys on pysynyt vuosien mittaan, vaikka yritys on kasvanut. Hyviä persoonia tulee jatkuvasti lisää mukaan töihin meille.”

B2B-myynnin koulu teknologiaan

Fellowmind Finlandin ratkaisujen ja palveluiden myynti vaatii, että ymmärtää asiakkaiden liiketoimintaa sekä teknologian mahdollisuuksia kehittää ja tehostaa sitä. Järjestelmien, teknologioiden ja integraatioiden merkityksen yrityksen toiminnan prosesseissa oppii ymmärtämään kunnolla vasta työn kautta - niitä ei opi pelkästään opiskelemalla tai koulun penkillä.

Tonilla on ennen Fellowmindille tuloaan taustalla logistiikan ja varastopuolen koulutus ja vuosien työkokemus. Hän on työskennellyt myös laajasti erilaisissa myynnin tehtävissä, niin kuluttajapuolella kuin B2B-myynnissä ja myös puhtaasti uusasiakasmyynnin puolella kuin nykyasiakkaiden palvelumyynnin puolellakin.

”Olen käynyt hyvän myynnin koulun erilaisten töiden myötä ja oppinut, millainen myyntiprosessi kokonaisuudessaan on ja miten oma myyntitarina kerrotaan ja argumentoidaan asiakkaille hyvin. Olen työurani aikana soitellut asiakkaille niin paljon, että ”luurikammo” on lähtenyt aikaa sitten”, kuvailee Toni.

Fellowmind Finlandilla Toni on työskennellyt jo melkein 10  vuotta, ja kertoo olevansa erittäin tyytyväinen. Fellowmindin ratkaisu- ja palveluvalikoima on hyvä, ja itse pystyy määrittelemään ja vastaamaan omasta tekemisestään, miten työnsä hoitaa kunnolla.

Liiketoi­min­nan kehittämisen ja kumppanin merkitys asiakkaalle

Toni kertoo, että tällä hetkellä Fellowmindin asiakkaiden kanssa keskustellaan liiketoiminnan kehittämisestä usein laajalla tasolla, monien yritysten kanssa globaalistikin. Liiketoiminnassa puhutaan pelkän IT- tai ERP-järjestelmän sijaan platformeista eli liiketoiminta-alustoista ja kokonaisratkaisuista, joilla yritysten toimintaa ja toimintatapoja voi yhtenäistää ja toimintamalleja jalkauttaa globaalisti.

Teknologiavalinta on iso investointi yrityksille, minkä merkitys on suuri pitkälle tulevaisuuteen. Myös IoT ja tekoäly ovat tätä päivää ja nousevat keskusteluissa usein esiin – niiden mahdollistamia hyötyjä liiketoiminnalle etsitään aktiivisesti monessa yrityksessä.

Toni jatkaa, että nykypäivänä yritysten digitalisaatiokumppanin toimialakohtaisilla ratkaisuilla ja osaamisella on suuri merkitys. Asiakkaat odottavat, että toimittajakumppani kertoo heille, miten heidän pitäisi toimia ja millaisia valmiiksi mietittyjä toimialan huomioivia ratkaisuja heille on valmiina. Yritykset toivovat toimittajilta nopeutta: nopeasti hankkeessa liikkeelle, nopeasti ratkaisu käyttöön, nopeasti näkyviä hyötyjä. Nykypäivään kuuluu, että mahdollisimman paljon on valmiina eivätkä yritykset itse halua pitkiä määrittelyprojekteja hankkeen alkuun vaan lähdetään ketterästi tekemään.

Toni jatkaa hyvillään, että Fellowmindin Template-ratkaisu ja ketterä toimitusmalli ovat vastaus juuri tähän asiakkaiden tarpeeseen. Dynamics 365 Template mahdollistaa nopean ja hallitun ratkaisun käyttöönoton: liiketoimintaratkaisu sisältää ERP-järjestelmän, joukon valikoituja liiketoiminnalle välttämättömiä lisäarvotuotteita ja toimialakohtaisia laajennuksia. 

Taito kertoa tarinoita asiakkaille ja asiantunti­joil­le

Tonin mielestä Fellowmind on tällä hetkellä hyvässä tilanteessa ja yrityksellä on hyvä suunta. Töitä saa tehdä koko ajan hyvällä porukalla ja huippuasiantuntijoiden kanssa.

Myynnin tehtävä on ”paketoida hyvä ratkaisu asiakkaalle oikeisiin kääreisiin”, kuvailee Toni työtään osana tiimiä.

Toki työ vaatii, että ymmärtää teknologiat, ERP-viitekehyksen ja integraatiot. Fellowmindilla myynnin työssä täytyy myös osata kääntää asiakkaan tarve nk. tekniikkakielelle, kun kertoo asiakkaan tarpeista ja toiveista asiantuntijoille, joiden kanssa ratkaisua suunnitellaan.

Vielä tärkeämpää Tonin mielestä on taito kertoa tarina asiakkaan suuntaan siten, että huomioi asiakkaan ominaispiirteet ja asiakkaan toimialan vaatimukset. Teknologia mahdollistaa paljon, mutta pitää ymmärtää asiakkaan bisnestä.

Toni edustaa itse juuri niitä puolia, joita luettelee kaiken muun lisäksi myynnin työssä tarvittavan: täytyy olla helposti lähestyttävä henkilö sekä ennakkoluuloton ja rohkea etsimään ratkaisuja.

Lisätietoja:

Haluatko sinä kuulua samaan joukkoon Tonin ja meidän muiden Fellowmind Finlandin kollegoiden kanssa? Kuulostaako Tonin työ sinusta juuri siltä, mitä sinä haluat ”isona” tehdä? Haemme jatkuvasti uusia asiantuntijoita kasvavaan joukkoomme - ole siis yhteydessä.

Janika Fågel

Janika toimii Fellowmind Finlandilla rekrytoijana ja hänet voi bongata erilaisista rekrytapahtumista taikka Linkedin -liveistä! Janika on viihtynyt Fellowmindilla jo useamman vuoden, eikä voisi olla tyytyväisempi - tämä onkin yksi syy miksi uusia ja tulevia kollegoita on kiva houkutella liittymään remmiin. Kun itse uskoo firmaan ja viihtyy, on sitä ilosanomaa myös helpompi “myydä”ja jakaa toisille.

Ota yhteyttä: janika.fagel@fellowmind.fi, 045 124 1794