Securitas

Kokeneet IT-alan asiantuntijat muutosta toteuttamassa

Securitaksen laajojen muutosohjelmien tavoitteena on, että yhtiö pystyy entistä paremmin skaalaamaan strategiansa toimeenpanoa ja parantamaan kannattavuuttaan.

  • Työntekijät

    ~345 000
  • Toimiala

    Asiantuntijapalvelut
  • Liikevaihto (2021)

    107 700 MSEK

Haaste Tavoitteena toteuttaa laaja, kansainvälinen liiketoiminnan modernisointi yhtenäistämällä prosesseja ja teknologiaa.
Teknologia -
Tulokset Ulkoistetut IT-ammattilaiset toivat muutoksen toteuttamiseen lisäkäsiä sekä roppakaupalla kokemusta ja osaamista.

Lähtötilanne

Securitas on yksi johtavista turvallisuuspalveluyrityksistä maailmassa, ja Euroopassa se on alansa suurin. Ruotsissa lähes 90 vuotta sitten perustetun konsernin liikevaihdosta 43 prosenttia tulee edelleen Euroopasta.

Turvallisuusalan jättiläinen on myös yksi maailman suurimpia työnantajia. ”Minulla on noin 345 000 tuhatta kollegaa globaalisti,” kertoo Esa Oksanen, Securitas Suomen varatoimitusjohtaja.

Konserni on laajentunut olemassa olonsa aikana sekä orgaanisesti että yritysostojen kautta. Vuoden 2021 lopussa Securitas teki historiansa suurimman yrityskaupan ostamalla amerikkalaisen Stanley Securityn. Stanley Security on globaali integroitujen turvallisuus- ja terveysratkaisujen ja -palvelujen toimittaja, joka on myös kehittänyt omaa innovatiivista SaaS-teknologiaansa.

”Olimme rakentaneet digitaalisia turvallisuuspalveluitamme jo aiemminkin, joten Stanley Securityn osto oli luonnollinen askel sillä polulla,” kertoo Esa Oksanen.

Turvallisuusalan tulevaisuus on yhdistelmä globaalia läsnäoloa, saumattomasti integroituvaa teknologiaa ja datan älykästä hyödyntämistä. Securitas vastaa tähän haasteeseen toimittamalla paitsi kokonaisvaltaisia myös yhä enemmän skaalautuvia ja innovatiivisia turvallisuuspalveluja asiakkailleen.

Moderni, digitaalinen ja innovatiivinen Securitas

Vuoden 2021 alussa Securitas polkaisi käyntiin laajat transformaatio-ohjelmat sen Security Services Europe- and Security Services Ibero-America -segmenteissä. Ohjelmien tavoitteena on modernisoida ja digitalisoida konsernin liiketoiminta niin, että se pystyy entistä paremmin skaalaamaan strategiansa toimeenpanoa ja parantamaan kannattavuuttaan.

”Kun nämä muutosohjelmat on toteutettu ja Stanley Securityn liiketoiminta integroitu Securitaksen bisnekseen ja, olemme rakentaneet uuden Securitaksen, joka on moderni, digitaalinen ja innovatiivinen turvallisuusalan kumppani meidän asiakkaillemme,” kertoo Esa Oksanen laajojen muutoshankkeiden ydintavoitteesta.

Securitaksen liiketoiminnan modernisointi ja digitalisointi pitää sisällään sekä asiakkaille näkyvien palveluiden kehittämistä että konsernin operatiivista toimintaa tukevien prosessien ja järjestelmien uudistamisen.

”Haluamme parantaa toimintamme läpinäkyvyyttä ja tehdä Securitaksesta aidosti datalla johdetun yrityksen. Näiden kunnianhimoisten tavoitteiden saavuttamiseen eivät omat voimavaramme normaalin päivittäisen työn ohella riittäneet, joten hankimme apua ja ylimääräisiä käsiä Fellowmindilta,” kertoo Esa Oksanen.

Haluamme parantaa toimintamme läpinäkyvyyttä ja tehdä Securitaksesta aidosti datalla johdetun yrityksen.

Esa Oksanen
Esa Oksanen Varatoimitusjohtaja, Securitas Suomi

Ratkaisu

Aktiivisen laajentumisen vuoksi Securitaksen eri maissa ja paikkakunnilla oli käytössä erilaisia paikallisia toimintamalleja ja niitä tukevia IT-järjestelmiä, joita ei alun perin oltu rakennettu toimimaan yhtenäisesti koko konsernin tasolla. Tämä aiheutti haasteita muun muassa raportoinnissa sekä Securitaksen muuntautumisessa aidosti datalla ohjatuksi yritykseksi.

”Meillä on erittäin osaava mutta varsin pieni oma IT-organisaatio Securitaksessa. Oli selvää, että tämän kokoinen hanke ei onnistu omin voimin. Se ei kuitenkaan ollut este hankkeen toteuttamiselle vaan pystyimme käynnistämään projektin nopeasti Fellowmindin avulla täällä Suomessa,” kertoo Esa Oksanen. 

Securitas

Oli selvää, että tämän kokoinen hanke ei onnistu omin voimin. Pystyimme kuitenkin käynnistämään projektin nopeasti Fellowmindin avulla.

Esa Oksanen
Esa Oksanen Varatoimitusjohtaja, Securitas Suomi

Kansainvälinen muutos

Ensimmäisessä vaiheessa hanke ulotettiin Saksan, Ruotsin, Norjan, Hollannin, Belgian ja Turkin toimintoihin. Suomi toimii hankkeen pilottimaana. ”Meillä on Suomessa jo ennestään käytössämme modernia teknologiaa ja osaamista, joten valinta oli luonteva,” kertoo Esa Oksanen.

Kun hyvin suunniteltu ja huolellisesti testattu toteutus toimii Suomessa, uusi prosessi ja sitä tukevat järjestelmät rullataan yksi kerrallaan käyttöön myös muissa maissa.

”Tämä on aidosti kaikki maa- ja kulttuurirajat ylittävä puristus. Panostimme paljon alun määrittelyvaiheeseen, jossa sovimme yhteisistä toimintatavoista, ja jossa jokainen maa sai tuoda oman näkemyksensä suunnittelupöytään. Halusimme varmistaa, että kaikki ovat sitoutuneita siihen, miten prosessimme muuttuvat ja mitä uusia järjestelmiä otamme käyttöön näitä prosesseja tukemaan,” kertoo Esa Oksanen.

Securitas

Halusimme varmistaa, että kaikki ovat sitoutuneita siihen, miten prosessimme muuttuvat ja mitä uusia järjestelmiä otamme käyttöön näitä prosesseja tukemaan.

Esa Oksanen
Esa Oksanen Varatoimitusjohtaja, Securitas Suomi

Kokenut projektipäällikkö pitää langat käsissään

Nykyiset prosessit läpivalaistaan ja uudistetaan tarpeen mukaan alusta loppuun. Hankkeessa modernisoidaan kaikki toimintatavat ja teknologia liittyen henkilöstö- ja taloushallintoon laskutusjärjestelmiä myöten. Fellowmindilta hankkeessa on mukana viisi IT-alan ammattilaista täyspäiväisesti: kaksi kokenutta projektipäällikköä, käyttöönottopäällikkö, testauspäällikkö ja data-asiantuntija.

Fellowmindin Eveliina Sivlén on toinen Securitaksen muutosohjelmassaan hyödyntämä projektipäällikkö. Tällä hetkellä hän pitää lankoja käsissään HR-puolen sekä rekrytoinnin kehityksessä: ”Tavoitteenamme on määritellä, suunnitella ja toteuttaa koko henkilöstöhallinnon prosessi työntekijän rekrytoinnista eläkkeelle siirtymiseen asti. Tähän liittyy tietenkin kiinteästi myös prosessia tukevien IT-ratkaisujen suunnittelu ja toteutus.”

Koska ison muutosohjelman sisällä on useita erillisiä projekteja käynnissä samaan aikaan, projektipäällikön tärkeimpiä tehtäviä on huolehtia, että siiloja ei synny.

”Varmistan osaltani, että kaikki tehtävät etenevät suunnitellussa aikataulussa koko muutosohjelma huomioiden, ohjaan projektiryhmän toimintaa ja raportoin projektin etenemisestä. Huolehdin myös integraatioiden toimivuudesta, datan validoinnista ja testauksen varmistamisesta projekteissani,” kertoo Eveliina Sivlén roolistaan.

Securitas

Tulokset

Muutosohjelman on tarkoitus valmistua kesällä 2023. Ulkoistettujen IT-alan ammattilaisten avulla muutos etenee määrätietoisesti ja siinä pystytään hyödyntämään myös tietotaitoa, jota ulkopuolelta tuleville asiantuntijoille on kertynyt vuosien varrella monesta muustakin vastaavasta projektista.

”Ulkopuolinen, monessa sopassa keitetty projekti-, testaus- tai käyttöönottopäällikkö tuo repussaan mukana paljon relevanttia kokemusta ja osaamista, jota ei välttämättä olisi helppoa hankkia omille palkkalistoille määräaikaiseen pestiin. Olemme olleet erittäin tyytyväisiä Fellowmindin ihmisiin ja yhteistyöhön heidän kanssaan,” kertoo Esa Oksanen.

Ulkopuolinen projektipäällikkö tuo mukanaan paljon kokemusta ja osaamista. Olemme olleet erittäin tyytyväisiä Fellowmindin ihmisiin.

Esa Oksanen
Esa Oksanen Varatoimitusjohtaja, Securitas Suomi

Myös Eveliina Sivlén on innoissaan Securitaksen toimeksiannosta: ”Omaksuin nopeasti uuden bisneksen ja tunnen jo olevani yksi Securitaslaisista vaikka olenkin tässä tehtävässä nyt ulkoistettuna asiantuntijana. Samalla intohimolla asioita viedään eteenpäin ja halu onnistua tässä muutoshankkeessa on koko porukalla kova.”

Esa Oksanen pitääkin tärkeänä onnistumisen edellytyksenä sitä, että ulkoistetut IT- ja projektiammattilaiset otetaan alusta lähtien tiiviiksi osaksi työyhteisöä: ”Projektiin valitsemamme ihmiset ovat meille kuin omaa porukkaa. Se on myös meidän yrityskulttuurin piirre, että yhdessä kannetaan sekä ilot että surut. Esimerkiksi Eveliina johtaa meillä projektiryhmiä, joissa on mukana myös ulkopuolisia kumppaneita ympäri maailmaa, kuten Deloitte ja Oracle, ja hän on näissä kohtaamisissa nimenomaan Securitaksen edustaja.”

Laajoihin, kansainvälisiin projekteihin liittyy luonnollisesti aina myös jonkin verran konfliktitilanteita. ”Nekin Fellowmindin ihmiset ovat hoitaneet erittäin hyvin, ammattitaitoisesti ja läpinäkyvästi,” kertoo Esa Oksanen.

Ihmiset tekevät yrityksestä menestyvän

Securitas on Fellowmindin pitkäaikainen asiakas jo vuosien takaa. Fellowmind on muutosohjelman lisäksi ollut Securitaksen neuvonantajana ja teknologiakumppanina muun muassa laaja-alaisen analytiikka- ja ennustekokonaisuuden määrittelyssä, rakentamisessa ja jatkokehityksessä.

”Kun yritys keskittyy omaan liiketoimintaansa, se tarkoittaa samalla väistämättä sitä, että yrityksessä ei voi olla töissä kaikkien alojen ammattilaisia. Siksi heitä kannattaa ostaa ulkopuolelta ja ottaa kiinteäksi osaksi työyhteisöä. Sillä organisaatio on juuri niin hyvä ja menestyvä kuin ihmiset, jotka siinä työtä tekevät. Heidän kauttaan syntyy tavat toimia, yrityksen kulttuuri ja henkinen asenne – nämä kaikki vaikuttavat tietysti suoraan bisneksen onnistumiseen,” tiivistää Esa Oksanen yhteistyön ytimen.

Kun yritys keskittyy omaan liiketoimintaansa, se tarkoittaa samalla sitä, että yrityksessä ei voi olla töissä kaikkien alojen ammattilaisia. Siksi heitä kannattaa ostaa ulkopuolelta ja ottaa kiinteäksi osaksi työyhteisöä.

Esa Oksanen
Esa Oksanen Varatoimitusjohtaja, Securitas Suomi

Ota yhteyttä!

Ossi Wathén
+358 40 4846613
ossi.wathen@fellowmind.fi

Securitas on johtava kansainvälinen turvallisuuspalveluyritys, joka keskittyy asiakaslähtöisiin turvallisuusratkaisuihin. Sen tärkein kilpailuetu, sekä liiketoiminnan kulmakivi, on turvallisuusalan asiantuntijuus. Yrityksen laaja palveluvalikoima vartioinnista tekniikkaan ja koulutuspalveluista konsultointiin mahdollistaa jokaiselle asiakkaalle yksilöllisen ja tehokkaan turvallisuuden kokonaisratkaisun rakentamisen.