Tiedolla johtamista, sparrausapua ja yhteisiä reissuja – työystävät Anu ja Raija

Tiedolla johtamisen ammattilaiset Anu Hämäläinen ja Raija Ijäs ovat nykyisin hyviä ystäviä myös työn ulkopuolella. Työkaveruus lähti liikkeelle asiakkuuden siirrosta. Näillä datan ja analytiikan asiantuntijanaisilla onkin takanaan jo kuusi yhteistä työvuotta. Työarjen lisäksi ystävykset viihtyvät yhdessä myös metsälenkeillä, shoppailemassa tai yhteisillä lomareissuilla. Raija ja Anu ovat yhtämieltä siitä, että hyvä työystävä on korvaamaton tuki kiireisessä asiantuntijatyössä - etenkin näin etätyöaikana. “Puhukaa työkavereidenne kanssa välillä ihan muistakin kuin työasioista”, kannustaa kaksikko näin ystävänpäivän aikaan.

Fellowmind-tyoystavat-anu-ja-raija-Blog_image_1600x800.jpg

Työkaveruus alkoi asiakkuuden siirrosta

Anu aloitti Fellowmindilla (silloisella eCraftilla) data- ja analytiikkapuolen traineena alkuvuodesta 2014. Alussa työ oli pitkälti erilaisten Business Intelligence -ratkaisuiden sekä raportointiin ja tiedolla johtamiseen liittyvien asiakasprojektien parissa työskentelyä Qlik-työkaluilla.

“Ensimmäiset pari vuotta työskentelin konsulttina datan, analytiikan ja tiedolla johtamisen parissa. Qlik-työkalut ja teknologia olivat kiinnostaneet minua jo ennen silloisella eCraftilla (nyk. Fellowmind) aloitusta, mutta täällä pääsin syventämään osaamistani. Ensimmäisten vuosien jälkeen olen toiminut vastuukonsulttina ja asiakasvastaavana. Vastuuta olen saanut lisää matkan varrella, kun oma kokemuskin on karttunut. Nyt olen viimeisen vuoden toiminut yksikön vetäjänä data- ja analytiikkaliiketoiminnassa. Qlik-tekeminen on ollut jossain muodossa kuitenkin osa työtäni kaikki nämä vuodet”, summaa Anu työuraansa Fellowmindilla.

Fellowmind-tyoystavat-anu-ja-raija-02.jpg

Nykyisin myöskin yksikön vetäjänä työskentelevä Raija aloitti Fellowmindilla datan ja analytiikan parissa muutama vuosi Anun jälkeen.

“Vuodenvaihteessa 2016 aloitin työt silloiselle eCraftilla (nykyisin Fellowmind) kokeneemman konsultin roolissa. Olin työskennellyt konsulttina jo useamman vuoden tiedolla johtamisen ja Business Intelligence -ratkaisuiden parissa muualla. Myös Qlik-teknologia oli minulle tuttua. Anuun tutustuin heti alkuvaiheessa asiakkuuden siirron merkeissä ja meillä sujui yhteistyö kyllä heti alusta alkaen”, kertoo Raija aloituksestaan Fellowmindilla. 

Raijalle on jäänyt lämpimiä muistoja ensimmäisistä hetkistä Fellowmindilla. “Uudet työkaverit ottivat minut tosi hyvin mukaan porukkaan ja heti pääsin mielenkiintoisiin asiakasprojekteihin mukaan.” 

Työkaverit tekevät työstä merkityksellisempää – työ vie ison osan elämästä

Molemmat muistelevat, että heti alusta alkaen juttu luisti ja työt sujuivat mainiosti yhdessä. Raija ja Anu ovat olleet aina samantyyppisessä roolissa urallaan Fellowmindilla. He eivät kuitenkaan ole koskaan olleet samassa projektissa.

Hyvä työkaveri tarjoaa Anun mielestä korvaamatonta vertaistukea. Raija komppaa, että hyvän työkaverin kanssa uskaltaa vapaasti puhua sekä hyvistä että huonoista asioista – ja työn lisäksi myös ihan muustakin. Hyvä työkaveri potkii myös uralla ammatillisesti eteenpäin ja tekee työstä merkityksellisempää. “Monta hyvää kikkaa olen Anulta oppinut ja yhdessä ollaan paljon sparrailta asioita, että miten tääkin juttu kannattaisi tehdä”, kertoo Raija.

Anu kertoo, että alussa projektitiimit olivat pienempiä ja konsultit tekivät paljon asioita joko yksin tai muutaman hengen projektiryhmissä. Silloin etenkin vertaistuki tuli tarpeeseen ja monesti sitä huomasi kamppailevansa täysin samojen haasteiden kanssa kuin kollega vieressä.

Anu lisää vielä, että arvosti heti alusta alkaen Raijan rautaista ammattitaitoa. “Huomasin heti, että Raija on todella ammattitaitoinen ja mukava kollega, jonka kanssa on helppo keskustella”, kiteyttää Anu.

Fellowmind-tyoystavat-anu-ja-raija-01.jpg

Työkavereista reissuystäviksi – halu seikkailla ja nauttia lämmöstä yhdisti

Kollegan samanhenkisyys oli käynyt molemmille naisille selville jo töiden lomassa. Yhteiset lomamatkat ovat syventäneet Anun ja Raijan ystävyyttä. Ystävyksillä on jo monta hauskaa reissumuistoa tuleville sukupolville kerrottavana.

“Ensimmäisen yhteisen lomamatkan suunnittelu neljä vuotta sitten oli muistaakseni aika helppoa. Reissukohde valikoitui sen perusteella, että molempia kiinnosti seikkailu ja lämmin ilmasto. Niin sitä sitten lähdettiin Borneoon.” Ja sen jälkeen Anun ja Raijan yhteiset reissut ovat jatkuneet niin ulkomailla Aasiassa ja Euroopassa kuin kotimaassa.

Anun ja Raijan voi löytää myös yhteisiltä lenkeiltä lähimetsästä, Espoossa Säterinportin toimiston kuntosalilta tai shoppailemasta. “Raija on mun luottokonsultti joulushoppailuun ja pitää mut trendien aallonharjalla”, naurahtaa Anu.

Fellowmind-tyoystavat-anu-ja-raija-03.jpg

“Meillä on aina ollut hyvää kaveruutta täällä!”

Anu ja Raija ovat yhtä mieltä siitä, että yhteisöllisyys on tärkeä osa viihtyisää työpaikkaa. Data- ja analytiikkakonsultin työ itsessään voi olla hyvinkin samanlaista eri IT-alan yrityksissä, mutta ihmiset tekevät arjesta ainutlaatuista ja erityistä. Anun mielestä jokaisen työntekijän vastuulla on, että uudetkin työntekijät otetaan mukaan työyhteisöön. Näin yhteisöllisyyden kulttuuri jatkuu.

“On ilahduttavaa nähdä, että meillä on täällä paljon hyvää kaveruutta edelleen, vaikka ollaankin kasvettu yrityksenä viime vuosina. Jokainen tarvitsee hyviä sparrauskumppaneita arjessa. Etenkin pienet jutut oman tiimin kanssa ja tutustuminen lähimpiin työkavereihin on erityisen tärkeää,” pohtii Anu.

Raijan ja Anun ystävyys on kuin skootterilla ajoa

Jos Anun ja Raijan ystävyyttä vertaisi skootterilla ajoon, niin silloin Anu toimisi kuskina ja Raija olisi kyydissä kartanlukijana. “Raija on työkaverina ja ystävänä tunnollinen, luotettava, järjestelmällisempi kuin minä sekä fiksu. Raija pitää mut ajantasalla myös trendeistä”, kuvailee Anu Raijaa työkaverina ja ystävänä.

“Kaikki tämä pätee myös Anuun. Anu on myös taitava puhuja, jolla on aina hyviä mielipiteitä. Hyvä sparrailukaveri moneen asiaan niin töissä kuin sen ulkopuolellakin. Ystävänä Anu on loistava kuuntelija ja hän tarjoaa aina apua“, kuvailee Raija Anua vastaavasti.

Lopuksi vielä työystävysten konkreettiset vinkit siihen, miten työkaverista voi pitää huolta näin etätyöaikana. Anun vinkkinä on: “Pitäkää aina kamerat päällä Teamsissä! Se luo enemmän yhteyttä.” Raijan neuvona etätyöaikaan on se, että työkavereiden kanssa kannattaa puhua välillä muustakin kuin työasioista, vaikka pienemmissä porukoissa.

Jos haluat osaksi tätä rautaista tiedolla johtamisen sekä data- ja analytiikka-ammattilaisten työyhteisöä, katso avoimet työpaikkamme.

Fellowmind-tyoystavat-anu-ja-raija-04.jpg

Pasi Lepistö

Pasi on toiminut Fellowmind Finlandilla rekrytoijana syksystä 2018. Fellowmindin ainutlaatuinen kulttuuri on varmistanut sen, että uusia asiantuntijoita on ollut upeaa houkutella liittymään joukkoon. Yritystä, johon uskoo ja jossa viihtyy on helppo myydä - tämä tapahtuu kertomalla avoimesti, mitä kulttuurimme on. Ole yhteydessä Pasiin: pasi.lepisto@fellowmind.fi