Talousasian­tun­ti­jas­ta konsultiksi - Kiinnostus ohjelmis­toi­hin rohkaisi Jannikaa hypyssä talouskon­sul­tin saappaisiin

Jannika Turunen arvostaa Fellowmind Finlandin (aikaisemmin eCraft) sparraavaa ja jatkuvaa kehittymistä tukevaa yrityskulttuuria. “Nämä ovat ehdottomasti työnantajan parhaita puolia. Omalta tiimiltä saa tukea milloin vain. Myös työnantajan järjestämät koulutukset pitävät osaamisen ajan tasalla. Olen oppinut jo muutamassa kuukaudessa uutta ihan valtavasti.”

Talousasian­tun­ti­jas­ta konsultiksi - Kiinnostus ohjelmis­toi­hin rohkaisi Jannikaa hypyssä talouskon­sul­tin saappaisiin

Fellowmind Finlandilla (aikaisemmin eCraft) talouskonsulttina työskentelevä Jannika Turunen on piipahtamassa pitkästä aikaa omalla työpisteellään Espoossa ja vaihtaa toimistolla olevien kollegoiden kanssa kuulumisia. Yksittäiset työpäivät toimistolla tuovat vaihtelua etätyöarkeen. Oma varaus hierontaan polttelee jo myös mielessä – kohta voi hypätä tuoliin ja antaa hierojan nuijia etätyöjumit kadoksiin. Tämä mieluisa työsuhde-etu on kiva hyödyntää aina, kun siihen on mahdollisuus. Mutta sukelletaan ensiksi Jannikan uratarinaan ja otetaan selvää, miten Jannika päätyi työskentelemään Fellowmind Finlandille talouskonsultiksi.

Talous on kaiken ytimessä – liiketoimin­to­jen laajempi ymmärrys auttaa

”Olen oikeastaan tehnyt koko työurani talousalan tehtävissä aina avustavista taloushallinnon töistä vaativimpiin kirjanpidon ja raportoinnin töihin sekä ohjelmistojen kehitysprojekteihin. Myös muutaman vuoden ennen työskentelyä täällä ehdin toimimaan jo talouskonsulttina toisessa yrityksessä.” Fellowmindilla hän aloitti talouskonsultin työt helmikuussa 2021, ja työskentelee tällä hetkellä modernin Dynamics 365 -ERP-järjestelmän käyttöönottoprojekteissa.

“Työ on erittäin mielenkiintoista ja monipuolista. Toiminnanohjaus- eli ERP-järjestelmissä taloushallinto on huomioitava monista eri näkökulmista. Laaja prosessien ja liiketoiminnan ymmärrys auttaa näkemään, mistä kaikki taloudenkirjaukset ovat lähtöisin. Talouden kirjauksiin vaikuttavat monet eri toiminnot, kuten projektit, myynti, varastokirjaukset ja ostot. Kaikki kulminoituu kuitenkin lopulta taloustietoihin.”

Talouskon­sul­tin työ Fellowmindilla on mieluisaa lankojen yhdistele­mis­tä

Talouskonsultin työtehtävissä Jannika pääsee suunnittelemaan kokonaisvaltaisesti asiakkaan taloushallintoa. Samalla voi vapauttaa oman sisäisen etsivän ja uppoutua selvittämään, mihin eri tapahtumat ja kirjaukset vaikuttavat ja miksi.

“Haluan ymmärtää talouden tapahtumat syvällisesti ja selvittää, miten talous on huomioitu eri toiminnoissa. ERP -järjestelmän kehittämisessä ja rakentamisessa pitää pystyä ymmärtämään, mistä talouskirjaukset tulevat ja mihin ne vaikuttavat. On tärkeää, että asiakas voi luottaa konsulttiin ja saa parhaan paketin. Asiakkaiden kanssa on mukava tehdä töitä ja hyvät vuorovaikutustaidot ovat yhteistyön rakentamisessa suureksi hyödyksi.”

Tässä työssä on eduksi, että tuntee taloushallinnon monipuolisesti.

Käytännön kokemus tuo arvokasta näkemystä

Jannikan pitkäaikainen työkokemus taloushallinnon asiantuntijatehtävistä on arvokas lisä nykyisessä roolissa. Hän pystyy tarkastelemaan toiminnanohjausjärjestelmän käyttöä niin taloushallinnon avustavien tehtävien kuin suunnittelun- ja johtamisen näkökulmasta.

“Työskentelin yli 13 vuotta kansainvälisen konsernin taloushallinnossa. Vastasin ensin emoyhtiön ostolaskuista ja tytäryhtiöiden perinnästä sekä myyntireskontrasta. Näiden jälkeen sain vastuulleni kahden tytäryhtiön kirjanpidon. Nykyisessä työssä on eduksi, että tuntee taloushallinnon perusteet, rutiinit ja työtehtävät monipuolisesti.”

Kiinnostus ohjelmis­toi­hin roihahti kehittämispro­jek­teis­sa

Kiinnostus pöydän toiselle puolelle siirtymiseen konsultiksi alkoi kytemään sisäisissä ohjelmistoprojekteissa.

“Osallistuin silloisen työnantajani Dynamics AX2012 ja Dynamics 365 -järjestelmän ohjelmistoprojektiin. Olin pääkäyttäjä ja tein paljon yhteistyötä myös ERP-järjestelmäkonsulttien kanssa. Testaus, ohjeiden kirjoittaminen ja neuvominen olivat mieluisaa puuhaa. Jossain vaiheessa huomasin ohjelmiston kehittämisen kiinnostavan eniten. Varmaankin viimeistään silloin, kun ratkoin ongelmia innoissani ennen kuin ne edes päätyivät konsultin pöydälle.”

Aina saa vertaistukea. Meillä on avoin ja rento yrityskulttuuri.

Oma konsultti­tii­mi voimavarana

Ohjelmiston kehittämistehtävät tempaisivat lopulta kokonaan mukaansa. Jannika lähti luomaan uutta uraa ja ehti toimia talouskonsultoinnin parissa kaksi vuotta ennen siirtymistään Fellowmind Finlandille (silloin eCraft).

Aloittaessan Jannika pääsi heti mukaan osaksi talouskonsulttien asiantuntijakaartia. Poikkeuksellisen isosta taloustiimistä tuli heti arvokas voimavara – kollegoiden kanssa voi vaihtaa näkemyksiä ja samalla pysyy mukana alan jatkuvassa kehityksessä. Lisää sparrausta ja parhaita käytänteitä saa tarvittaessa yhteistyöverkosto Fellowmind Groupista.

“Tiimi on ihana, ja täällä on helposti lähestyttäviä ihmisiä töissä. Aina saa vertaistukea. Meillä on avoin ja rento yrityskulttuuri ja kollegoilta voi hyvin kysyä apua vaikkapa Slackissa. Viimeksi pohdiskelin siellä erikoisen valuuttakurssin perustamisen mysteeriä. Ei mennyt kauankaan, kun sain jo kollegoilta hyvät vinkit sen ratkaisemiseen.”

Akatemia on valtava tietopankki

Jannika pitää erityisen arvokkaana myös asiantuntijuuden systemaattista kehittämistä tukevaa kulttuuria. Työn ja vertaistuen lisäksi työnantaja tarjoaa koko henkilöstölle mahdollisuuden osallistua monipuolisiin koulutuksiin oman Akatemian kautta. Koulutuksia pitävät niin Fellowmindin omat asiantuntijat kuin yrityksen ulkopuoliset ammattilaiset.

“Katsoin taloon tullessa kaikki NewCrafters-koulutusohjelmaan osallistuville työntekijöille suunnatut koulutukset videotallenteina. Nyt hiljattain osallistuin koulutukseen nimeltä D365FO - tekninen koulutus toiminnallisille konsulteille. Olen oppinut koulutuksissa ihan valtavasti uutta lyhyessä ajassa. Akatemia on todella arvokas tietopankki, josta löytyy aina uutta opeteltavaa. Odottelemassa olisi myös mielenkiintoinen vakuuttavan esiintymisen koulutus, josta kuulin paljon kehuja työkavereilta.”

Jannika summaa lopuksi hiukan naurahtaen, että on oppinut viimeisen kahden kuukauden aikana jopa enemmän Akatemian koulutuksien avulla kuin viimeisen kahden vuoden aikana aikaisemmassa työssään. Nyt päästetään kuitenkin Jannika nauttimaan rentouttavasta hieronnasta.

Mielenkiintoiset ja haastavat asiakasprojektit ovat Jannikan mielestä yksi asia, joka tekee Fellowmind Finlandilla työskentelystä niin mieluisaa.

Fellowmindin parhaat puolet työnantajana – Jannikan TOP 5 -lista

  • Ihanat työkaverit ja tiimi

  • Huippukiinnostavat asiakasprojektit

  • Vapaus ja vastuu – mahdollisuus vaikuttaa omiin työaikoihin

  • Työnantajan tarjoamat koulutukset (Akatemia)

  • Lukuisat työsuhde-edut

Akatemia pähkinänkuo­res­sa

Tämän päivän työelämässä moni meistä arvostaa työnantajaa, joka pystyy tukemaan oman asiantuntijuuden kehittämisessä. Me Fellowmindilla halusimme viedä sanat tekoihin ja lanseerasimme kaksi vuotta sitten oman Akatemian. Meille on tärkeää, ettemme sysää osaamisen kehittämistä kokonaan asiantuntijoidemme harteille.

  • Tukee henkilöstön osaamisen kehittämistä.

    Koulutukset toimivat tärkeässä roolissa oman osaamisen syventämisessä ja uuden oppimisessa.

  • Lukuisia koulutuksia, joihin kaikki halukkaat voivat osallistua.

    Tarjoaa vuosittain lukuisia omien ja ulkopuolisten asiantuntijoiden järjestämiä koulutuksia.

  • Mielenkiintoisia aiheita laidasta laitaan.

    Aiheet jakautuvat konsultoivan työn tukemiseen ja teknisiin koulutuksiin.

  • Mahdollisuus hankkia erityisosaamista.

    Työntekijöillä on mahdollisuus erikoistua tietyn toimialan asiantuntijaksi – koulutukset sisältävät myös lukuisia toimialakohtaisia tietoiskuja. Niistä saa arvokasta tietoa alan nykytilasta ja näkymistä.

  • Suuri apu uusien työntekijöiden perehdyttämisessä.

    Kaikki koulutukset löytyvät tallenteina portaalistamme, josta uusien asiantuntijoidemme on helppo alkaa tutustumaan yritykseemme.

  • Tukee myös työroolin vaihdoksessa.

    Koulutuksia hyödynnetään myös tilanteissa, joissa asiantuntijamme on kiinnostunut vaihtamaan työroolinsa uuteen. Career Coach -asiantuntijamme auttaa laatimaan suunnitelman työroolin vaihdokseen ja uudella urapolulla etenemiseen.

Haluatko tietää lisää?

Petra Peltopuro - Chief People Officer

Petra on Fellowmindin Chief People Officer. Petra vastaa henkilöstöön liittyvistä työsuhdeasioista sekä huolehtii asiantuntijoidemme osaamisen kehittämisestä, työhyvinvoinnista sekä luo yhdessä tiiminsä kanssa pohjan hyvälle yrityskulttuurille.