Pipol valitsi eCraftin (nyk. Fellowmind Finland) vuoden kumppaniksi 2019

(10.10.2019) eCraft, nykyiseltä nimeltään Fellowmind Finland, on palkittu kansainvälisen Pipol-verkoston Vuoden kumppani 2019 -palkinnolla. 85 maassa toimiva Pipol on maailman suurin Microsoft Dynamics -ratkaisuja ja palveluja operoiva verkosto. Olemme partneroituneet Pipolin kanssa palvellaksemme asiakkaitamme paremmin globaaleissa hankkeissa ja toimittaaksemme projekteja kansainvälisen Pipol-verkoston kautta ympäri maailmaa.

Pipol-valitsi-eCraftin-nykyisin-Fellowmind-Finland-vuoden-kumppaniksi-2019.jpg

Tunnustus jaettiin Itävallassa, Wienissä, Pipolin järjestämässä vuotuisessa kansainvälisessä kumppanitilaisuudessa. Tunnustuksen jakoi Pipolin perustaja Poul Kjaer.

Pipolin kumppanit ovat maansa johtavia Microsoft-kumppaneita, jotka ovat laajentaneet toimintaansa kansainväliseen liiketoimintaan. Tunnustuksen saaminen tässä kumppaniverkostossa on suuri kunnia meille ja kertoo paljon työntekijöidemme asiantuntijuudesta.

Miten Pipolin vuoden kumppani määräytyy?

Vuoden kumppanin valintaan vaikuttaa vuosittain hieman eri asiat. Pipol edellyttää vuoden kumppanilta kokonaisvaltaisesti laadukasta toimintaa niin asiakkaiden suuntaan kuin yhteistyössään Pipolin kanssa. Vuoden kumppanin valintaan vaikuttaa vahvasti Pipolin edustamat arvot, jotka näkyvät valinnan taustalla:

  • Kumppanuus: kumppaniverkostossa toimiminen liiketoiminnan muuttamiseksi kansainvälisellä tasolla.

  • Arvon luominen: ratkaisujen toimittaminen asiakkaille heidän tavoitteidensa edistämiseksi, tuen tarjoaminen asiakkaan haasteiden ja mahdollisuuksien tunnistamiseen.

  • Oikeudenmukaisuus: rehellisyys ja läpinäkyvyys oleellisena osana kumppanuutta. Luottamusta rakennetaan puhumalla asioista niiden oikeilla nimillä sen sijaan, että piilouduttaisiin monimutkaisen terminologian ja kiertelyn taakse.

  • Joustavuus: nopea reagointi ja mukautuminen auttavat vastaamaan tehokkaammin yksittäisten projektien tarpeisiin.

  • Yhteistyöhalukkuus: halu auttaa sekä kumppaneita että asiakkaita menestymään, sekä palo luoda keskustelua alan aiheiden ympärille, haastaa oletuksia ja tarjota rakentavaa palautetta ja rohkaisuja.

Yksi tärkeimmistä kriteereistä Pipolille eCraftin (nyk. Fellowmind Finland) valinnassa Vuoden kumppaniksi 2019 oli näyttävä myynnillinen menestyksemme:

Suuret onnittelut suomalaiselle kumppanillemme eCraftille Vuoden kumppani -palkinnon viemisestä kotiin. Kunnioitamme heidän mainiota tapaansa ajatella, työskennellä ja toimia (Pipol) yrityksenä. Olemme ylpeitä voidessamme yhdessä auttaa liiketoimintaa kehittymään ja saavuttamaan enemmän kansainvälisellä tasolla.

Poul Kjaer, CEO, Pipol

Vuoden kumppani -palkintoa vastaanottamassa Wienissä paikan päällä oli varatoimitusjohtajamme Peter Löfgren:

Olemme otettuja tästä huomionosoituksesta ja otamme palkinnon ilolla vastaan. Yrityksemme on kovassa kasvussa, ja lukuisten uusien projektiemme joukossa on myös paljon kansainvälisiä asiakasprojekteja, joissa tarvitaan kansainvälisiä kumppaneita. Näiden hankkeiden laadukkaaseen hoitamiseen tarvitaan hyvää kumppaniverkostoa, jonka Pipol mahdollistaa.

Peter Löfgren, varatoimitusjohtaja, eCraft

Lisätiedot ja yhteydenotot:

Peter Löfgren, puh. 040 581 1898, peter.lofgren@fellowmind.fi

Peter Löfgren

Peter vastaa asiakkuuksista ja toimii liikkeenjohdon konsulttina sekä sparraajana. Peter kuvailee itseään yleismiesjantusena, joka auttaa mielellään hommassa kuin hommassa. Kesäisin saatat tavata Peterin esimerkiksi suppailemasta Itämerestä. Ota yhteyttä: peter.lofgren@fellowmind.fi