Fellowmind nappasi Microsoft Partner of the Year -palkinnon ja paikan arvostetussa Inner Circlessä

(13.8.2020) Fellowmindin rooli Euroopan johtavana Microsoft-liiketoimintaratkaisujen toimittajana on saanut Microsoftilta merkittävän tunnustuksen, kun Microsoft palkitsi Fellowmindin projektiliiketoiminnan Partner of the Year -palkinnolla. Palkinnon lisäksi Fellowmind pääsi mukaan maineikkaaseen Microsoft Inner Circle for Business Applications -kumppaniverkostoon – jo kahdeksatta vuotta putkeen. Inner Circle -verkosto muodostuu top 50 kumppanista maailmassa, edustaen parasta yhtä prosenttia koko maailman Microsoft-kumppaneista.

fellowmind-nappasi-microsoftin-partner-of-the-year-palkinnon-ja-paikan-arvostetussa-inner-circlessa.jpg

(13.8.2020) eCraft, nykyiseltä nimeltään Fellowmind Finland, oli vuonna 2019 ainut suomalaiskumppani verkostossa ennen liittymistään Fellowmindiin.

eCraft on kuulunut osaksi Fellowmind Groupia marraskuusta 2019 lähtien, tuoden arvostetun verkoston laajan palvelutarjooman ja erityisasiantuntijuuden myös eCraftin asiakkaiden saataville.

Microsoft Partner of the Year -palkinto nostaa Fellowmindin maailmanlaa­jui­sek­si johtajaksi projekti- ja portfoliohal­lin­nan saralla

Microsoft julkaisi perinteiseen tapaansa Microsoft Partner of the Year -tunnustusten voittajat heinäkuun 2020 lopulla järjestetyssä Microsoft Inspire -tilaisuudessa, joka järjestettiin virtuaalisesti. Fellowmind-verkostoon kuuluva ProActive voitti Partner of the Year -palkinnon Tanskassa esimerkillisestä osaamisestaan liittyen Microsoft Project and Portfolio Management -ratkaisuihin. Allan Rocha, ProActiven Director of Project Operations and Business Applications, pitää tunnustusta osoituksena ProActive-tiimin kovasta osaamisesta:

On suuri kunnia saada Microsotin Partner of the Year -tunnustus ja pystyä jakamaan tämä kunnionosoitus tiimimme, asiakkaidemme ja kumppaneidemme kanssa. Tiimimme matka alkoi 4 vuotta sitten, joka on suhteessa vähän, mutta loistava yhteistyö ja omistautunut sekä lahjakas tiimimme mahdollistivat tämän voiton. Olemme erittäin otettuja tästä tunnustuksesta. Kiitos Microsoftille ja kaikille asiakkaillemme.

Microsoft Partner of the Year -kisassa palkitaan vuosittain edelläkävijyyttä sekä ylivertaista asiakasmenestystä niittäneitä Microsoft-kumppaneita ympäri maailmaa. Palkintoja jaetaan useassa eri kategoriassa, joista kisailee vuosittain yli 3300 yritystä yli 140 eri maasta. eCraftilla ja Fellowmindilla on pitkä historia yhtenä palkituimmista Microsoft-kumppaneista maailmassa.

Microsoft Inner Circle -verkosto edustaa Top 1 % Microsoft-kump­pa­neis­ta

Microsoft Inner Circle -kumppanit edustavat parasta yhtä prosenttia kaikista Microsoftin kumppaneista. Kriteerit ovat tiukat: Erinomaisen teknisen sekä liiketoimintaymmärryksen lisäksi kumppanin on osoitettava edelläkävijyyttä ja innovatiivisuutta ratkaisuissaan. Samalla mitataan myös yrityksen tulos- ja myyntikykyä – 50 Inner Circle-kumppania tuovat 30 prosenttia koko globaalista Microsoftin liiketoimintasovellusten liikevaihdosta. Yksi tärkeimmistä kriteereistä on lisäksi asiakastyytyväisyys, jonka on oltava huippuluokkaa.

Fellowmind valittiin jo kahdeksatta vuotta putkeen osaksi Microsoft Inner Circle -kumppaniverkostoa. Fellowmindin CTO, Rik Dubbink, pitää paikkaa verkostossa tunnustuksena Fellowmind-tiimin kovasta asiantuntemuksesta:

Inner Circle edustaa Microsoft-kumppanien eliittiä ja on suuri kunnia kuulua jälleen osaksi tätä yhteisöä. Olen erittäin ylpeä koko Fellowmind-tiimistämme. Jäsenyytemme Inner Circle -verkostossa toimii varmistuksena siitä, että kykenemme jatkossakin vaikuttamaan osaltamme Microsoftin strategiseen suuntaan sekä tarjoamaan asiakkaillemme parasta mahdollista näkemystä heidän liiketoimintaratkaisuihinsa liittyen.

Rik Dubbink, CTO, Fellowmind Group

Inner Circle -jäsenyys tuo Microsoftin Roadmapin ja strategisen linjan eCraftin asiakkaiden hyödynnet­tä­väk­si ennen muita

eCraftin asiakkaille Fellowmindin Inner Circle -jäsenyys näyttäytyy suorana tietoväylänä Microsoftin roadmapista Dynamics 365 -ratkaisuihin liittyen. Fellowmind pääsee verkoston kautta tapaamaan Microsoftin ylimpiä päättäjiä sekä tuotetiimien vetäjiä ja näin vaikuttamaan omalta osaltaan Microsoftin ratkaisustrategioihin ja tuotekehitykseen. eCraft pystyy verkoston ansiosta jakamaan asiakkailleen parempaa tietoutta Microsoft-ratkaisujen kehityssuunnista ennen muita.

 

Fellowmind

Vuonna 2005 perustettu Fellowmind on kasvanut kahdeksasta yrityksestä koostuvaksi konserniksi, johon kuuluvat eCraft, Orango, CRM Partners BV, CRM Partners AG, Pulse, AXtension, Endeavor, ProActive ja Bonair. Yhtiön toimistot sijaitsevat Hollannissa, Saksassa, Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Puolassa. Fellowmind Group työllistää yli 1 250 asiantuntijaa ja yhtiöllä on 175 miljoonan euron liikevaihto. Yhtiön strateginen visio on olla johtava Microsoft-ratkaisuihin keskittyvä toimija Euroopassa muodostaen kokonaisvaltaisen tarjooman digitaalisten liiketoimintaratkaisujen ja -työkalujen ympärille seuraavan viiden vuoden aikana. 

Ville Hemmilä

Ville toimii Fellowmind Finlandin maajohtajana ja on intohimoinen teknologian ja käytettävyyden puolestapuhuja. Voinko auttaa? Ota yhteyttä: ville.hemmila@fellowmind.fi