Fellowmind keskeyttää liiketoimintansa Venäjällä

Olemme hyvin surullisia ja huolissamme Ukrainassa käynnissä olevasta sodasta. Me kannatamme vapautta ja demokratiaa, ja myötätuntomme on Ukrainan kansan puolella sekä kaikkien niiden puolella, jotka kärsivät tästä väkivallasta.

fm-ukr-hero.jpg

Venäjän hyökkäyksen jälkeen olemme päättäneet keskeyttää palveluidemme myynnin Venäjällä ja päättää nykyiset sopimuksemme venäläisten asiakkaiden kanssa. Noudatamme Euroopan unionin päätöksiä sotaan liittyvistä pakotteista.

Kun sadattuhannet ihmiset pakenevat kodeistaan, on tärkeää saada heille nopeasti suojaa ja apua maissa, joihin he saapuvat. Olemme lahjoittaneet 50 000 euroa ukrainalaisten tueksi Punaisen ristin kautta ja teemme yhteistyötä Punaisen Ristin kansallisten järjestöjen kanssa.

Tuemme myös paikallisia kollegoitamme, jotka ovat suorassa yhteydessä ukrainalaisiin pakolaisiin ja tarjoavat heille apuaan monin konkreettisin tavoin. Esimerkiksi Puolassa kollegamme ovat järjestäneet asuntoja ukrainalaisille sekä antaneet heille perustarpeita, kuten vaatteita ja ruokaa, heidän saapuessaan maahan.

Olemme ukrainalaisten rinnalla vaatimassa rauhan palauttamista Eurooppaan sekä Ukrainan kansan suojelua tältä väkivallalta.

Ville Hemmilä, maajohtaja, Suomi, Fellowmind
Emiel Putman, toimitusjohtaja, Fellowmind